Mannin Matseissa toistasataa painijaa
8.3.2020
Viime lauantain Mannin Matsit vetivät RitolaHalliin yli sata nuorta ja innokasta painijaa. Kirkkaimpina tähtinä matolla loistivat Ilmajoen Kisailijoiden maajoukkuemiehet Akseli Yli-Hannuksela ja Matias Lipasti. Suurin osa osallistujista oli Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta, mutta myös mm. Oulusta ja Haukiputaalta saapui vääntäjiä kokeilemaan pohjalaasten kisakuntoa. Aamun juniorisarjoissa osallistujat jakaantuivat melko lailla tasan aloittelijoihin ja Länsi-Suomen aluemestaruutta tavoitelleisiin hieman kokeneempiin kilpailijoihin. Poikien aloittelijasarjassa eniten seurapisteitä keräsivät Alavuden Urheilijat ja aluemestaruussarjassa Ilmajoen Kisailijat. Tyttöjen sarjan parhaat seurat olivat ykkössijan jakaneet Vaasan Toverit sekä Kisailijat. Vakuuttavimpia otteita molskilla esitti Vieskan Voimaa edustava ylivieskalainen Seemi Aho, joka voitti 32-kiloisten poikien aluemestaruuden ja koko kilpailujen parhaan painijan palkinnon. Illan miesten sarjoissa peräseinäjokisten odotukset kohdistuivat Kuortaneella muun muassa PeToa edustaneen Jaakko Ojaniemen huippuvalmennuksessa olevaan Markus Markus Ahtiaiseen, mutta hän joutui jättämään kisat väliin niskavamman takia. Osallistujamäärää rajoitti myös samaan aikaan Kuortaneella järjestetty leiri.Viihdettä ja hienoja suorituksia yleisöltä ei kuitenkaan puuttunut, sillä monessa sarjassa voitosta väännettiin todella tiukasti. 67-kiloisissa Vaasan Voima-Veikkojen Nestori Hakala väänsi voitosta seurakaveriaan Arttu Hakalaa vastaan, 82-kiloisissa Haukiputaan Heiton Petteri Kukkola haastoi hyvin voittajaksi selviytyneen Lipastin ja saman seuran Einari Kukkola pääsi 92-kiloisissa lähelle Kisailijoiden Otto Ketosen päänahkaa. 63-kiloisissa Perhon Kirin Lauri Karjalainen otti voiton näytöstyyliin ja Yli-Hannuksela teki saman tempun 74-kiloisissa. Tarkat luokkakohtaiset tulokset koko kisojen osalta löytyvät täältä. Kaiken kaikkiaan kisat tarjosivat mukavan päivän liikunnan parissa niin talkolaisille, painijoille kuin katsojillekin ja otimme seurana mediasisällönkin suhteen digiloikan tarjoamalla kisoista materiaalia Instagram, Facebook ja YouTube-sivustoillemme. Käy kurkkaamassa mitä Keijo Manni ja Markus Ahtiainen tuumivat kisoista ja tule ensi vuonnakin RitolaHalliin seuraamaan Matseja! |