Toiveelle menestystä Kuopiossa ja Pietarsaaressa

17.2.2020

PeTolaiset lähtivät Kuopion Luolasta iloisina kalakukkoja kotiinviemisinään. Kuva: Juha Kulju, KuPTS.
PeTolaiset lähtivät Kuopion Luolasta iloisina kalakukkoja kotiinviemisinään. Kuva: Juha Kulju, KuPTS.
Pietarsaaren kisat tarjosivat junioreille runsaasti pelejä ja uusia vastuksia. Toinen vasemmalta Juhani Levelä ja neljäs vasemmalta Silver Rekand. Kuva: Robin Sandlin, Halex.
Pietarsaaren kisat tarjosivat junioreille runsaasti pelejä ja uusia vastuksia. Toinen vasemmalta Juhani Levelä ja neljäs vasemmalta Silver Rekand. Kuva: Robin Sandlin, Halex.

Kaksi viikkoa sitten neljä Toiveen pöytätennispelaajaa osallistui hyvällä menestyksellä pöytätenniksen Luolakisoihin Kuopiossa päätähtenään alajärveläistymässä oleva petroskoilainen Anna Gavrilova. Anna on ollut lajissa Venäjän kansallista juniorikärkeä, mutta ollut noin vuoden lähes treenaamatta, sillä Järviseudun pöytätenniskulttuuri ei ole tarjonnut hänelle treenimahdollisuuksia. Viime lauantaina pelatuissa Pietarsaaren Pohjanmaa Liigan kisoissa oli mukana peräti ennätykselliset kymmenen Toiveen pelaajaa.

Kuopiossa aamun luokassa luokassa M-2000 Anna eteni poolinsa kakkoseksi voitettuaan Kuopion Pöytätennisseuran Aukusti Kontkasen, pieksämäkeläisen Vilhulan Vireen Markku Halosen ja Iisalmen Pöytätennis-94:n Martti Knuutisen, tappio tuli luokan voittanutta KuPTSin Maxim Nesterovia vastaan. Semifinaalissa Annan erin 3-0 voittanut Pietarsaaren Halexin Mikael Bäckman oli ovelien syöttöjensä verran parempi. 1600-luokassa Esa Wallius oli poolinsa kakkonen ja kaatoi puolivälierässään IPT-94:n kovalyöntisen nuoren Selma Suikkasen erin 3-1, mutta semifinaalissa savonlinnalaisen Linnan Pingiksen Jouni Koskela oli parempi samoin erälukemin, joten Esan tulos oli pronssisija. Juha Julmala karsiutui poolipelien yhdellä voitollaan. 1200-luokassa alavutelaistykkimme Kai Asunmaa saavutti hopeaa. Poolissa tuli kolme voittoa neljästä pelistä ja semifinaalissa Kaitsun pomminvarmat rystylyönnit masensivat IPT-94:n Tuomo Kettusen, erälukemat 3-1. Lukemat olivat samat myös finaalissa, mutta tällä kertaa KuPTSin nuoren näppyläpelaajan, Ville Hyvärisen hyväksi. 

 

Iltapäivän pelit jatkuivat vielä aamuakin paremmin, kun Gavrilova voitti ensin poolinsa kukistamalla Halosen, IPT-94:n Heikki Juntusen ja jyväskyläläisen Harjun Sporttiklubin Juha-Pekka Jukkalan ainoastaan Haukiputaan Heiton Sisu Vahtolan oltua parempi. Semifinaalissa kaatui LiPin Arto Muinonen erin 3-1 ja finaalissa Suikkanen puhtaasti erin 3-0, joten PeTon historian korkein luokkavoitto liiton kisoissa kirjattiin täten Annan nimiin. Julmala saavutti tässä kovassa luokassa muutaman hyvän erävoiton. Luokka M-1400 oli Walliuksen juhlaa. Poolissa Esalle tuttu mörkö LiPin Petri Mikkonen oli parempi, mutta muuten Esa eteni voitosta voittoon, kun puoliväriessä ja välierässä kaatuivat Hyvärinen ja pronssia napannut seurakaveri Asunmaa erin 3-0. Finaalissa vaadittiinkin kova nousu Julmalan taktiikkavinkkien avulla, että Mikkelin Palloseuran näppylävelho Jouko Antinoja taipui viidennessä erässä.

 

Pietarsaaressa kilpailut alkoivat aamun luokilla M-1900 ja Nuoret (MJ-15). Toiveen nuoret peräseinäjokiset Silver Rekand ja Juhani Levelä taistelivat hienosti junioriluokassa, mutta voitot jäivät odottamaan vielä seuraavia kisoja. Luokka M-1900 toi PeTolle kaksi jatkopaikkaa, alkupoolinsa kakkonen Wallius hävisi oman puolivälieränsä Halexin Tomas Porthinille, mutta Anna Gavrilova onnistui päihittämään puolivälierässä vaasalaisen Kotirannan Kunnon Sam Levanderin 3-1 ja semifinaalissa Porthinin 3-2. Viisieräisessä finaalissa Halexia edustava Ruotsin veteraanimaajoukkueen kärkinimiin kuuluva Leif Cruuka osoittautui kuitenkin paremmaksi.

 

Iltapäivän Harrastelija- ja Rating-sarjat olivat yhtä pietarsaarelaisjuhlaa. Ratingissa Wallius ja Gavrilova yrittivät laittaa kampoihin tuloksinaan neljännesvälierä- ja puolivälieräpaikka. Harrastelijoissa Julmala ja Asunmaa ylsivät puolivälieriin, mutta ovat kuitenkin Asunmaan johdolla kokonaiskilpailussa kaksoisjohdossa. Toiveen pelaajista kilpailuihin osallistuivat myös Antti Kuivinen, Pasi Kärki ja Juhani Tevaniemi.

 

Kuopion pelejä: 

https://www.youtube.com/watch?v=HQ7LHAfOJTU

https://www.youtube.com/watch?v=uh02vgeZ5XI

https://www.youtube.com/watch?v=i_FnrGAZIwM

https://www.youtube.com/watch?v=ZYLCo7-5rTg

https://www.youtube.com/watch?v=giEQmFv5BOw